Siirry sisältöön

Move!-mittaukset 2019: Istuva elämäntapa näkyy etenkin lasten ja nuorten kehon liikkuvuudessa.

Kahdeksasluokkalaisten fyysinen toimintakyky on kehittynyt parempaan suuntaan, mutta viidesluokkalaisten toimintakyvyssä ei näy merkittäviä muutoksia. Istuva elämäntapa näkyy etenkin lasten ja nuorten kehon liikkuvuudessa, selviää uusimmista Move!-mittauksista.

Fyysisen toimintakyvyn Move!-mittaukset toteutettiin viides- ja kahdeksasluokkalaisille oppilaille syksyllä 2019 osana peruskoulujen liikunnanopetusta. Mittaustulokset saatiin noin 100 000 oppilaalta. Mittauksissa selvitettiin oppilaiden kestävyyttä, voimaa, nopeutta, liikkuvuutta, tasapainoa ja motorisia perustaitoja. Move!-mittausten lähtökohtana on kannustaa ja tukea oppilaita fyysisestä toimintakyvystä huolehtimisessa.

Syksyn 2019 Move!-mittaustulosten keskeisiä johtopäätöksiä:

  • Kestävyyskunto: Viidesluokkalaisten kestävyyskunnossa näkyy heikkenemistä, mutta kahdeksasluokkalaisten tilanteesta ei ole todennettavissa muutosta.
  • Lihaskunto: Viidesluokkalaisilla ei ole havaittavissa merkittäviä muutoksia aiempien vuosien tuloksiin. Kahdeksasluokkalaisten lihaskunnossa (etunojapunnerrukset ja ylävartalon kohotus) näkyy positiivista kehitystä.
  • Heitto-kiinniottoyhdistelmä: Viidesluokkalaisten osalta ei ole havaittavissa muutoksia, mutta kahdeksasluokkalaisten osalta on nähtävissä myönteistä kehitystä.
  • Liikkuvuus: Kummankaan ikäluokan kehon liikkuvuudessa ei näy merkittäviä muutoksia, mutta tytöillä on merkittävästi parempi liikkuvuus kuin pojilla. Istuvan elämäntavan vaikutukset näkyvät etenkin pojilla. Viidesluokkalaisista pojista kolmasosalla on vaikeuksia tehdä ylävartalon luonnollista liikkuvuutta osoittava käsien liike. Neljännes kahdeksasluokkalaisista pojista ei onnistu alaselän ojennuksessa täysistunnassa.
  • Fyysisen toimintakyvyn edistäminen on keskeistä liikunnanopetuksessa. Tarkoituksena on tukea monipuolisesti lasten ja nuorten toimintakykyä arjen tilanteista selviämiseksi. Move!-mittausten tulosten mukaan perusopetusikäisten fyysistä toimintakykyä on onnistuttu jo osittain edistämään. Ensimmäistä kertaa viidennellä luokalla vuonna 2016 mittauksiin osallistuneet oppilaat ovat nyt vuonna 2019 kahdeksasluokkalaisina nostaneet kahdeksasluokkalaisten tuloksia.
Ohjattu liikunta edistää fyysistä toimintakykyä

Koulupäivän aikaisella ohjatulla liikunnalla voidaan kehittää kaikkien oppilaiden fyysistä toimintakykyä, mutta erityisesti niiden oppilaiden, joiden fyysinen toimintakyky on heikko.

Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellisen tiedekunnan ja Jyväskylän kaupungin toteuttamassa Liikuntaa koulupäivään -hankkeessa lisättiin erilaista ohjattua liikuntaa osaksi koulupäivää. Hankkeessa mm. järjestettiin kouluissa viikoittainen pidempi (30 minuuttia) välitunti, jonka aikana oppilaita ohjattiin kehittämään fyysistä toimintakykyään erilaisten leikkien, pelien ja aktiviteettien avulla. Lisäksi luokkahuoneessa tapahtuvan opetukseen lisättiin toimintakyvyn eri osa-alueita kehittäviä tehtäviä.

Hankkeen aikana kehittyivät oppilaiden kestävyyskunto, ylävartalon ja vatsalihasten voima/kestävyys sekä heittämisen ja kiinniottamisen taito. Lisäksi oppilaiden selän ja lonkan liikkuvuus paranivat.

Move!-järjestelmällä tuetaan lasten ja nuorten hyvinvointia

Move!-mittaukset ovat pedagoginen työkalu peruskoulun liikuntakasvatuksessa. Mittausten avulla oppilaiden kanssa päästään konkreettisesti pohtimaan, miten omaa fyysistä toimintakykyä voidaan ylläpitää ja kehittää. Mittaustulokset toimivat välineenä keskusteltaessa perheen kanssa lapsen ja nuoren jaksamista, hyvinvointia ja oppimista tukevista tai haittaavista tekijöistä. Move!-mittaustietoa hyödynnetään myös kouluterveydenhuollossa viides- ja kahdeksasluokkalaisten laajoissa terveystarkastuksissa sekä valtionhallinnossa, maakunnissa ja kunnissa terveyden ja hyvinvoinnin edistämistoimenpiteiden kehittämisessä ja seurannassa.

Lisätietoa:
Minttu Korsberg (Move!-mittaukset yleisesti, aineiston tilaukset)              
pääsihteeri, valtion liikuntaneuvosto, opetus- ja kulttuuriministeriö                                   
puh. 029 533 0018, minttu.korsberg@minedu.fi                 

Marjo Rissanen (Move!-mittaukset peruskouluissa)
opetusneuvos, Opetushallitus
puh. 029 533 1776, marjo.rissanen@oph.fi

Arja Sääkslahti (Move!-mittausten tulokset)                         
yliopistotutkija, Jyväskylän yliopisto                                        
puh. 040 8053974, arja.saakslahti@jyu.fi                              

Tommi Vasankari (Move!-mittausten tulokset)                    
lääketieteen tohtori, UKK-instituutin johtaja
puh. 040 5059 15, tommi.vasankari@ukkinstituutti.fi

Mikko Huhtiniemi (Liikuntaa koulupäivään-hanke)
tohtorikoulutettava, Jyväskylän yliopisto
puh. 040 508 1157, mikko.huhtiniemi@jyu.fi

Move! 2019 -aineistojen tilaaminen ja julkaiseminen:

  • Move! 2019 -tulokset julkaistaan 12.12.2019 kello 12.30–16.00, Säätytalolla (Snellmaninkatu 9–11, 00170 Helsinki). Tilaisuuden ohjelma katsottavissa liikuntaneuvoston verkkosivuilla. Lisätietoa tilaisuudesta ja haastattelupyynnöt: Saku Rikala, puh. 029 533 0042, saku.rikala@minedu.fi.
  • Move! 2019 -tulosraportit (valtakunnalliset, maakuntakohtaiset ja kuntakohtaiset tulokset) tilattavissa etukäteen pdf-muodossa osoitteesta minttu.korsberg@minedu.fi).
  • Move! 2019 -tulosraportit julkaistaan myös lasten ja nuorten liikunnan tietokannassa (https://minedu.fi/liikuntaindikaattorit, alasivu 9/9) sekä valtakunnalliset ja maakuntakohtaiset tulosraportit pdf-muodossa Opetushallituksen verkkosivuilla 12.12.2019 kello 12.30.