Siirry sisältöön

Liikunta ja urheilu ovat ulkoministeriölle yksi monista keinoista edistää kansainvälisiä asioita

Liikunta ja urheilu ovat ulkoministeriölle yksi monista keinoista edistää kansainvälistä yhteistyötä ja kauppaa sekä taloudellisia suhteita, kehitysyhteistyötä, Suomen maakuvaa ja Suomelle tärkeitä asioita.
Suomalaisten huippu-urheilijoiden rooli kansainvälisen näkyvyyden tuojina ja maakuvan rakentajina näyttäytyy hyvin merkittävältä, selviää valtion liikuntaneuvoston julkaisemasta ulkoministeriön arvioinnista.

Liikunta ja urheilu ovat ulkoministeriölle yksi monista keinoista edistää kansainvälistä yhteistyötä ja kauppaa sekä taloudellisia suhteita ulkomaille, kehitysyhteistyötä, Suomen maakuvaa ja Suomelle tärkeitä asioita, kuten ihmisoikeuksia. Suomalaisten huippu-urheilijoiden rooli kansainvälisen näkyvyyden tuojina Suomelle ja samalla maakuvamme rakentajina näyttäytyy hyvin merkittävältä. Esimerkiksi vuosina 2021 ja 2022 kymmenestä eniten näkyvyyttä saaneesta suomalaisesta valtaosa oli huippu-urheilijoita.

Liikunnan ja urheilun rooli osana ulkoministeriön omaa toimintaa näyttäytyy pienimuotoiselta eivätkä liikunta ja urheilu nouse esille ulkoministeriön strategioissa ja suunnitelmissa. Ulkoministeriö on kuitenkin mukana tukemassa suomalaisen liikunnan ja urheilun kansainvälistymistä yhteistyössä muiden ministeriöiden ja toimijoiden kanssa.

Varsinainen liikunnan ja urheilun kansainvälisen toiminnan ja EU-toiminnan edistäminen on opetus- ja kulttuuriministeriön (OKM) liikunnan vastuualueen tehtävä. OKM tekee näissä tehtävissä toimivaa yhteistyötä ulkoministeriön kanssa. Osana liikunnan ja urheilun kansainvälistä toimintaa Suomi on profiloitunut Suomelle muutenkin ulkopolitiikassa tärkeiden arvojen, kuten ihmisoikeuksien puolustamisessa.

Arvioinnissa suositellaan ulkoministeriölle muun muassa liikunnan ja urheilun hyödyntämistä nykyistä enemmän keinoina edistää kansainvälisesti Suomelle tärkeitä asioita, suomalaisten urheilijoiden hyödyntämistä entistä aktiivisemmin osana Suomen maakuvatyötä sekä liikunta-alan toimijoiden kansainvälisen yhteistyön osaamisen vahvistamista yhdessä liikuntasektorin kanssa.

Tutustu raporttiin Valtionhallinto liikunnan ja liikkumisen edistäjänä 2019−2023: ulkoministeriö täältä.

Valtion liikuntaneuvoston lakisääteisenä tehtävänä on arvioida valtionhallinnon toimenpiteitä liikunnan alueella ja tuottaa toimikaudellaan esitys liikunnan ja huippu-urheilun kehittämisestä osana valtionhallinnon toimintaa. Liikuntaneuvoston toimikaudella 2019−2023 arviointi toteutetaan ministeriökohtaisesti.

Ministeriökohtaisissa arvioinneissa käydään läpi ministeriön kiinnekohta ja intressi sekä toimenpiteet (mm. strategiat ja suunnitelmat sekä normi-, resurssi- ja informaatio-ohjaus) liittyen liikkumisen, liikunnan ja urheilun edistämiseen. Arvioinnissa esitetään myös kehittämissuosituksia liikkumisen, liikunnan ja urheilun edistämiseksi kyseisellä hallinnonalalla.

Ministeriökohtaiset arvioinnit julkistetaan kevään ja kesän 2023 aikana. Arviointien avulla lisätään ymmärrystä ja tietoa eri hallinnonalojen toimenpiteistä ja intresseistä liikkumisen ja liikunnan edistämisessä, luodaan tilannekuvaa toimenpiteiden edistymisestä sekä luodaan edellytyksiä liikkumisen, liikunnan ja urheilun edistämistyölle eri hallinnonaloilla.

Lisätietoa:
pääsihteeri Minttu Korsberg                           
valtion liikuntaneuvosto                                                            
minttu.korsberg@gov.fi / puh. 0295 330 018