Liikunta-ala vetää opiskelijoita – mutta mihin he työllistyvät?
Mistä ja miten puhumme, kun puhumme liikkumisesta, liikunnasta tai urheilusta? Miten liikkuminen, liikunta ja urheilu kiinnittyvät yhteiskunnan muihin osa-alueisiin? Mitä haasteita suomalainen liikuntapolitiikka kohtaa nyt ja tulevaisuudessa?
Valtion liikuntaneuvoston blogikirjoitusten sarjassa liikuntaneuvoston ja sen jaostojen jäsenet pohtivat liikkumista, liikuntaa, urheilua yhteiskunnan osana. Blogisarjan seuraavasta kirjoituksesta vastaa valtion liikuntaneuvoston ennakointi-, tulevaisuus- ja yhdenvertaisuusjaoston jäsen Antti Laine.
Valtion liikuntaneuvoston tilasto- ja ennustekatsaus (översikt på svenska) osoittaa, että liikunta-alan ammattikorkea- ja yliopistokoulutukset vetävät edelleen hakijoita. Ammatillisen koulutuksen vetovoima on kuitenkin hiipunut selvästi, sillä ensisijaisten hakijoiden määrät ovat vuosina 2016–2024 yli puolittuneet. Ja koska muutokset aloituspaikkamäärissä ovat vähäisiä, ammatillisen koulutuksen vetovoimakerroin (ensisijaisten hakijoiden määrä suhteessa aloituspaikkoihin) on supistunut merkittävästi (vuonna 2024: 1,22).
Ammattikorkea- ja yliopistokoulutuksen hakijamäärät ovat sen sijaan pysyneet suurin piirtein ennallaan, mutta aloituspaikkalisäyksien myötä myös näiden vetovoimakertoimet ovat laskeneet. Esimerkiksi liikunnanohjaaja (AMK) tutkinnon aloituspaikat ovat vuosina 2016–2024 yli kaksinkertaistuneet (+118 %) ja vetovoimakerroin pudonnut alle puoleen (2024: 2,03). Yliopistokoulutuksen suomenkielisissä ohjelmissa aloituspaikkalisäykset ovat olleet samassa ajanjaksossa selvästi maltillisempia (+ 11 %) ja vetovoimakerroin on toistaiseksi säilynyt varsin korkeana (2024: 5,98), mutta paine aloituspaikkojen lisäämiseen jatkuu, kun korkeakoulutuksen saavuttaneiden osuutta nuorissa ikäluokissa pyritään kasvattamaan.
Koulutustason nostoa perustellaan usein suojana työttömyyttä vastaan sekä keinona vahvistaa talouskasvua ja kansantalouden kilpailukykyä. Tulevaisuutta on hankala ennustaa ja suhdanteet vaihtelevat, mutta ennen kuin aloituspaikkoja lisätään, pitäisi alakohtaisia työllistymisnäkymiä tutkia paljon aiempaa paremmin. Joillain aloilla liikakoulutetaan ja vastaavasti joillain aloilla aloituspaikkojen lisäystä on jarrutettu niin tehokkaasti, että niillä on edelleen työnhakijan markkinat. Liikakoulutusongelmaa ei helpota se, että korkeakoulujen tulosperusteinen rahoitusmalli palkitsee valmistumisista paljon avokätisemmin kuin työllistymisistä.
Suomen kansantalouden näkymät ovat tällä hetkellä heikot, ja julkisen sektorin säästöpaineet lisäävät epävarmuutta työmarkkinoille. Liikunta-alalla työllistymistilanne on suhteessa heikoin ammatillisessa koulutuksessa ja koulutustarpeen ennakoidaankin tulevaisuudessa vähenevän. Liikunta-alan ammattikorkea- ja yliopistokoulutuksen tarpeen ennakoidaan sen sijaan kasvavan maltillisesti. Tämänhetkisistä työllistymistilastoista ei tosin löydy tällekään vankkaa tukea, sillä vuoden päästä valmistumisesta päätoimisena työllisenä on viime vuosina ollut vain runsas 80 prosenttia. Eivätkä tilastot kerro sitä, ovatko valmistuneet työllistyneet omalle alalle.
Huomionarvoista on myös se, että esimerkiksi liikunnanohjaajan (AMK) tutkinnon suorittaneista monien on havaittu vaihtavan alaa. Yliopistossa taas iso osa liikunta-alan opiskelijoista suorittaa generalistitutkintoja, joille ei ole selkeästi määriteltyä ammattiroolia. Ne tarjoavat joustoa osaamisprofiilien suuntaamiseen, mutta samalla kasvattavat todennäköisyyttä työllistyä oman alan ulkopuolelle.
Haasteita lisää se, että työelämän osaamistarpeet muuttuvat vauhdilla ja koulutuksen järjestäjien on hankalaa pysyä mukana. Väestön ikääntyessä, digitalisaation kiihtyessä ja tekoälyn automatisoidessa rutiinitehtäviä liikunta-alan koulutuksen pitäisi valmistaa opiskelijoita ihmislähtöiseen osaamiseen, luovaan ongelmanratkaisuun ja digitaalisten työkalujen käyttöön – taitoihin, joita algoritmit eivät voi kokonaan korvata.
Kun aloituspaikkoja lisätään koulutusresursseja kasvattamatta ja tulosperustaisen rahoituksen keskeisin kriteeri on opiskelijoiden läpivirtaus, resursseja koulutuksen kehittämiselle on niukasti ja laatu kärsii merkittävästi. Kansantaloudellisesta kuopasta ei nousta tutkintoja tehtailemalla, vaan sopeutumiskykyisiä osaajia muuttuville työmarkkinoille kouluttamalla.
Antti Laine
Yliopistotutkija, dosentti, Jyväskylän yliopisto, liikuntatieteellinen tiedekunta
Valtion liikuntaneuvoston ennakointi-, tulevaisuus- ja yhdenvertaisuusjaoston jäsen
