Siirry sisältöön

Valtion liikuntaneuvoston lausunto opetus- ja kulttuuriministeriön asiantuntijaelinten toiminnan kehittämis-mahdollisuuksista

Lausunto
PoikkihallinnollisuusValtionhallinto

Opetus- ja kulttuuriministeriö pyytää lausuntoa selvityshenkilön raportista, joka koskee nuoriso- ja liikuntalakien mukaisten opetus- ja kulttuuriministeriön asiantuntijaelinten toiminnan kehittämismahdollisuuksia.

Lausunnossaan valtion liikuntaneuvosto korostaa, että neuvoston toimintaa ja säädösperustaa kehitettäessä on keskeistä kuulla neuvostoa sekä tunnistaa ja määritellä tarkasti toiminnan painopisteet, joihin neuvoston toiminnalla pyritään ensisijaisesti vastaamaan.

Valtion liikuntaneuvosto kannattaa lausunto nuoriso- ja liikuntalakien mukaisten opetus- ja kulttuuriministeriön asiantuntijaelinten toiminnan kehittämistä samansuuntaisiksi. Lisäksi valtion liikuntaneuvosto kannattaa toiminnan kehittämistä asiantuntijaelimenä aiempaa kokonaisvaltaisempaan ja strategisempaan suuntaan sekä tiedontuotannon vahvempaa integroimisesta ministeriön toimintaan.

Opetus- ja kulttuuriministeriö pyytää lausuntoa selvityshenkilön raportista, joka koskee nuoriso- ja liikuntalakien mukaisten opetus- ja kulttuuriministeriön asiantuntijaelinten toiminnan kehittämismahdollisuuksia.

Tausta

Opetus- ja kulttuuriministeriö asetti selvityshenkilön, jonka tehtävänä oli laatia ehdotus nuorisolain (1285/2016) ja liikuntalain (390/2015) mukaisten opetus- ja kulttuuriministeriön asiantuntijaelinten toiminnan kehittämismahdollisuuksista. Selvityshenkilön tehtävänä oli selvittää, miten eri asiantuntijaelinten roolit, tehtävät ja kokoonpanot muodostavat yhdessä ministeriön kanssa toimivan koko-naisuuden, ja millä tavalla asiantuntijaelinten toiminta on mahdollisimman vaikuttavaa kokonaisuuden kannalta. Selvityshenkilö luovutti raporttinsa ministeriölle 24.6.2026.

Selvityksen tarkastelunäkökulmana ovat olleet toimintaympäristön muutosajurit, hallinnollinen sujuvuus, hyvä hallinto sekä toiminnallinen ja taloudellinen johdonmukaisuus. Selvityksen avulla pyritään hallinnon tehokkuuteen, vastuullisuuteen ja johdonmukaisuuteen, jotka ovat keskeisiä pääministeri Petteri Orpon hallitusohjelman toiminnan periaatteita.

Selvityshenkilö on kuullut ehdotuksensa tueksi asianomaisia asiantuntijaelimiä ja niiden sihteeristöjä, ministeriön nuoriso- ja liikuntapolitiikan osastoa sekä osaston merkittävimpiä sidosryhmiä, eli käytännössä niitä tahoja, jotka tekevät jäsenehdotuksensa asiantuntijaelimiin sekä tarvittaessa muita tahoja. Lisäksi selvityksen tekemisessä on tehty vertailua relevantteihin verrokkeihin valtion-hallinnossa. Selvityshenkilö on tarkastellut ehdotuksissaan vaihtoehtoisia ratkaisuja.

Valtion liikuntaneuvosto kiittää selvityshenkilöä perusteellisesta ja laadukkaasta selvityksestä. Lii-kuntaneuvosto pitää raporttia tärkeänä keskustelun avauksena neuvostojen toiminnan kehittämiseksi. Valtion liikuntaneuvosto näkee, että neuvoston toimintaa ja säädösperustaa kehitettäessä on keskeistä kuulla neuvostoa sekä tunnistaa ja määritellä tarkasti toiminnan painopisteet, joihin neuvoston toiminnalla pyritään ensisijaisesti vastaamaan.

Valtion liikuntaneuvoston lausunto:

1. Mitä mieltä neuvosto on siitä, että valtion nuorisoneuvostolla ja valtion liikuntaneuvostolla olisi keskenään samansuuntainen rooli ja asema neuvoa-antavana toimielimenä?
Valtion liikuntaneuvosto puoltaa esitystä nuorisoneuvoston ja liikuntaneuvoston saman-suuntaisista rooleista ja asemasta neuvoa-antavina toimieliminä. Liikuntaneuvosto kuitenkin korostaa neuvostojen toimikentän ja substanssiosaamisen erillisyyttä sekä neuvostojen erityisosaamisen säilyttämistä. Liikuntaneuvosto ei kannata neuvostojen yhdistämistä.

2. Mitä mieltä neuvosto on siitä, että nimitysprosessia tulisi muuttaa nykyistä avoimemmaksi? Miten tämä tulisi toteuttaa?
Valtion liikuntaneuvosto kannattaa ehdotusta jäsenten nimitysprosessin avoimuuden lisäämisestä hyvän hallinnon periaatteiden mukaisesti.

Edellisillä toimikausilla opetus- ja kulttuuriministeriö on pyytänyt toimijoille lähetetyllä kirjeellä esityksiä ehdokkaiksi valtion liikuntaneuvostoon. Pyyntökirje on lähtenyt rajatulle joukolle toimijoita, joka on käsittänyt muun muassa poliittiset puolueet, ministeriöt, oppilaitoksia sekä liikunta-alan ja muiden alojen järjestöjä. Valtion liikuntaneuvosto esittää, että jatkossa nimitys toteutettaisiin avoimena hakumenettelynä. Nimityspyyntö tulisi julkaista kaikille avoimesti ministeriön verkkosivuilla sekä tiedottaa pyynnöstä avoimesti.

Nimityspyynnössä on todettu aiemmin seuraavat liikunta-asetuksen mukaiset kriteerit valtion liikuntaneuvoston jäsenistä: “Liikuntaneuvostossa tulee olla edustettuna erilaiset yhteiskunnalliset näkemykset, liikunnan eri toimialueet ja yhteistyötahot, liikunnan kansalaisjärjestöt ja kunnat sekä alueelliset ja kielelliset näkökohdat. Liikuntaneuvoston jäsenten tulee olla perehtyneitä liikuntapolitiikkaan taikka liikunnan tai huippu-urheilun eri aloihin”. Esityksessä on pyydetty nimeämään tasapuolisesti sekä nais- että miesehdokkaita. Lisäksi on pyydetty ottamaan huomioon hallintolain esteellisyyttä koskevat säännökset. Liikuntaneuvosto katsoo, että edellä mainitut kriteerit ovat edelleen perusteltuja ja tärkeä julkaista haun yhteydessä.

3. Mitä mieltä neuvosto on siitä, että valtion nuorisoneuvostoa ja valtion liikuntaneuvostoa vahvistettaisiin niin, että ne pystyisivät toimimaan aiempaa kokonaisvaltaisemmin ja strategisemmin alojensa asiantuntijaeliminä valtionhallinnossa?
Selvityshenkilö ehdottaa, että liikuntaneuvostoa kehitetään asiantuntijaelimenä, joka kykenee seuraamaan, arvioimaan ja kehittämään liikuntapolitiikkaa kokonaisvaltaisesti, strategisesti ja ennakoivasti sekä tietoperustaisesti. Selvityshenkilön mukaan liikuntaneuvostolla tulee olla myös hyvä ymmärrys liikunnan ja liikuntapolitiikan merkityksestä esimerkiksi suhteessa terveyden edistämiseen, ihmisten hyvinvointiin, yhdenvertaisuuteen, tasa-arvoon ja kestävän kehittämisen edistämiseen sekä yhteiskunnan resilienssiin.

Valtion liikuntaneuvosto kannattaa sen toiminnan kehittämistä asiantuntijaelimenä aiempaa kokonaisvaltaisempaan ja strategisempaan suuntaan. Vuoden 2015 voimaan tulleen 28.08.2026 liikuntalain ja liikunta-asetuksen myötä liikuntaneuvoston toiminnassa on korostunut laaja-alainen, koko valtionhallinnontasoinen arviointitehtävä. Tämän myötä liikuntaneuvosto on jo kehittänyt sen keinoja seurata, arvioida ja edistää liikuntapolitiikkaa tietoperustaisesti. Samalla on vahvistunut myös liikuntaneuvoston kyky toimia yhä kokonaisvaltaisempana ja strategisempana oman alansa asiantuntijaelimenä valtionhallinnossa. Lisäksi liikuntaneuvosto on huomioitunut toiminnassaan (esimerkiksi arvioinnit ja tietotuotannot) jo pitkään yhdenvertaisuuden, tasa-arvon ja kestävän kehityksen teemat.

Kehitystyötä liikuntaneuvoston tietoperustaisuuden, strategisuuden ja yhä kokonaisvaltaisemman asiantuntijuuden edistämiseksi on tarpeen edelleen jatkaa ja vahvistaa. Liikunta-neuvosto pitää kuitenkin tärkeänä, että roolin ja toiminnan vahvistamisessa varmistetaan neuvostolle riittävät henkilöstö- ja talousresurssit, tarvittava asiantuntijuus sekä priorisoidaan sen keskeisimmät tehtäväkokonaisuudet.

4. Mitä mieltä neuvosto on siitä, että nuoriso- ja liikuntaneuvostoja kehitettäisiin parlamentaarisen edustuksen ohella siten, että tarkennetaan neuvostojen tehtäviä ja kokoonpanoja selvityshenkilön esittämällä tavalla?
Valtion liikuntaneuvosto kannattaa ehdotusta liikuntaneuvoston jäsenistön laajentamisesta asiantuntijajäsenillä parlamentaarisen edustuksen ohelle. Jäsenistön laajentamisen hyötyinä olisi liikuntaneuvoston asiantuntijuuden ja vaikuttavuuden vahvistaminen. Kokoonpanon laajentamisessa liikuntaneuvosto painottaa olennaisena kriteerinä syvällistä asiantuntijuutta ja osaamista liikkumisesta, liikunnasta ja urheilusta. Liikuntaneuvosto pitää päätöksenteon sujuvuuden ja osallisuuden näkökulmasta tärkeänä, että kokoonpano pysyy yhteensä maksimissaan 16 jäsenessä.

Liikuntaneuvosto näkee, että neuvoston tehtävistä säädetään riittävällä tarkkuudella nykyisessä liikuntalaissa ja -asetuksessa eikä tehtävien tarkentamiselle säädöstasoisesti ole tarvetta.

5. Mitä mieltä neuvosto on neuvostojen aseman säätämisestä? Tulisiko neuvostojen olla: a) opetus- ja kulttuuriministeriön asiantuntijaelimiä b) valtioneuvoston asiantuntijaelimiä, jotka toimivat opetus- ja kulttuuriministeriön yhteydessä?
Valtion liikuntaneuvosto ei kannata nykyistä liikuntalain kirjausta, jonka mukaan ”Opetus- ja kulttuuriministeriön asiantuntijaelimenä on valtion liikuntaneuvosto, jonka valtioneuvosto asettaa eduskunnan toimikaudeksi”.

Valtion liikuntaneuvosto nostaa esiin, että kuten sen toteuttamat ministeriöarvioinnit
(Valtionhallinto liikunnan ja liikkumisen edistäjänä 2019–2023) ovat osoittaneet, liikkumista, liikunnan harrastamista ja urheilua edistetään valtionhallinnossa hyvin merkittävästi myös muiden hallinnonalojen kuin opetus- ja kulttuuriministeriön liikuntasektorin toimesta. Tämä korostaa tarvetta asiantuntijaelimelle, joka toimii koko valtioneuvostotasoisesti, ei vain yksittäisen ministeriön asiantuntijaelimenä.

Liikuntaneuvosto katsoo, että nykyinen kirjaus ei myöskään kuvaa liikuntaneuvoston jo nykyistä tosiasiallista toiminta-alaa, jossa se toimii liikunnan asiantuntijaelimenä koko valtio-neuvostolle. Tämä näkyy esimerkiksi neuvoston tuottamassa toimikauden kokonaisarvioinnissa, jossa se tarkastelee koko valtioneuvostoa ja antaa suosituksia kaikille hallinnonaloille sekä neuvoston lausunnoissa, joita on annettu viime vuosina lähes kaikille hallinnonaloille.

Liikuntaneuvosto kannattaakin lausuntopyynnön b-vaihtoehtoa, jossa liikuntaneuvosto toimii valtioneuvoston asiantuntijaelimenä, joka toimii opetus- ja kulttuuriministeriön yhteydessä.

Selvityshenkilö ehdottaa vaihtoehtoista kirjausta lakiin, jonka mukaan: ”Liikuntaneuvosto on valtioneuvoston eduskunnan toimikaudeksi asettama liikuntapolitiikan asiantuntijaelin. Se toimii opetus- ja kulttuuriministeriön yhteydessä.” Liikuntaneuvosto pitää selvityshenkilön ehdotusta selvästi parempana kuin nykyistä liikuntalain kirjausta. Selvityshenkilönkään esityksessä ei kuitenkaan korostu riittävästi liikuntaneuvoston toimiminen koko valtioneuvoston asiantuntijaelimenä. Liikuntaneuvosto myös näkee, että liikuntaneuvoston toiminta ei rajaudu ainoastaan liikuntapolitiikkaan, vaan toiminta kattaa myös liikkumisen edistämisen. Liikuntaneuvosto esittääkin seuraavaa kirjausta lakiin:

Valtion liikuntaneuvosto on valtioneuvoston asiantuntijaelin, jonka valtioneuvosto asettaa eduskunnan toimikaudeksi. Liikuntaneuvosto toimii opetus- ja kulttuuriministeriön yhteydessä.

Nykyisten säädösten mukaan ”pääsihteeri ja muu henkilöstö ovat palvelussuhteessa opetus- ja kulttuuriministeriöön”. Selvityshenkilön mukaan nykykäytäntö on tarkoituksenmukainen, ja liikuntaneuvoston osalta on tarpeen ylläpitää tiivistä suhdetta opetus- ja kulttuuriministeriöön sekä pyrkiä joustavaan ja tehokkaaseen resurssien käyttöön. Valtion liikuntaneuvosto yhtyy selvityshenkilön kantaan, mutta pitää myös tärkeänä, että liikuntaneuvoston sihteeristön resurssien kohdentuminen ja riittävyys liikuntaneuvoston tehtäviin varmistetaan. Tämä tukee liikuntaneuvoston riippumattomuutta, jota sille asetettu arviointitehtävä edellyttää.

6. Mitä mieltä neuvosto on siitä, että vuorovaikusta opetus- ja kulttuuriministeriön nuoriso- ja liikuntapolitiikan osaston, poliittisen päätöksenteon ja liikuntaneuvoston kesken lisätään? Miten tätä tulisi toteuttaa?
Valtion liikuntaneuvosto katsoo, että vuorovaikutusta opetus- ja kulttuuriministeriön nuoriso- ja liikuntapolitiikan osaston (NUOLI), poliittisen päätöksenteon ja liikuntaneuvoston kesken on hyvä lisätä.

Valtion liikuntaneuvosto on pitänyt tärkeänä, että liikuntaneuvoston ja jaostojen edustajille on raportoitu keskeisistä ajankohtaisista liikuntaan liittyvistä esityksistä ja niiden etenemisestä. Tätä raportointia on syytä vielä entisestään kehittää.

Vuorovaikutusta voitaisiin lisätä esimerkiksi opetus- ja kulttuuriministeriön virkahenkilöiden säännöllisellä osallistumisella liikuntaneuvoston ja jaostojen kokouksiin sekä lisäämällä kanssakäymistä liikunta-asioista vastaavan ministerin ja valtiosihteerin kanssa. Liikuntaneuvosto nostaa kuitenkin esiin, että viimeisen vuoden aikana tätä vuorovaikutusta on jo lisätty. Lisäksi vuorovaikutusta ministeriön virkahenkilöjohdon kanssa tulisi lisätä, jotta ministeriön johto olisi tietoisempi liikuntaneuvoston toiminnasta ja liikuntaneuvoston tietotuotanto voisi hyödyttää entistä paremmin myös koko ministeriön tiedontuotantoa, valmistelua ja päätöksen-tekoa.

7. Pitäisikö mielestäsi neuvoston ja sen tiedontuotantoa integroida systemaattisemmin ministeriön toimintaan sekä mm. LIPOKO:n toimintaan selvityshenkilön esityksen mukaisesti?
Valtion liikuntaneuvosto kannattaa ehdotusta liikuntaneuvoston tiedontuotannon vahvemmasta integroimisesta ministeriön ja Liikuntapoliittisen koordinaatioelimen (LIPOKO) toimintaan.

Selvityshenkilö nostaa esiin, että liikuntaneuvoston toimintaa ei ole integroitu riittävän systemaattisella tavalla opetus- ja kulttuuriministeriön nuoriso- ja liikuntapolitiikan osaston (NUOLI) toimintaan ja liikuntapolitiikan johtamiseen. Liikuntaneuvosto on samaa mieltä selvityksen näkemyksen kanssa, mutta toteaa, että viimeisen vuoden aikana tässä työssä on menty NUOLI-osaston osalta eteenpäin, ja tätä työtä on tärkeää jatkaa. Lisäksi liikuntaneuvosto nostaa esiin, että liikuntaneuvoston tietotuotantoa on tärkeää integroida myös osaksi koko ministeriön tietotuotantoa, missä on ollut puutteita viime vuosina.

LIPOKO-yhteistyön kehittämisen osalta liikuntaneuvosto nostaa esiin neuvoston toimikaudellaan tekemän, lakisääteisen kokonaisarvioinnin valtionhallinnon liikkumisen, liikunnan ja urheilun edistämisestä toiminnasta. Osana kokonaisarviointia tarkastellaan kaikkien ministeri-öiden toimia liikkumisen, liikunnan ja urheilun edistämiseksi sekä annetaan kehittämissuosituksista eri hallinnonaloille niiden edistämiseksi. Kokonaisarvioinnin tulokset ja suositukset tulisi liittää osaksi LIPOKO:n toiminnan suunnittelua ja sen toimenpiteitä, jolloin liikuntaneuvoston tietotuotanto integroituisi suoraan osaksi valtionhallinnon liikunnan edistämisen toimenpiteitä.

8. Mitä mieltä neuvosto on siitä, että sillä voisi säädösperusteisesti olla jaostojen lisäksi myös tilapäisiä työryhmiä?
Valtion liikuntaneuvosto puoltaa selvityshenkilön näkemystä, että jaostojen lisäksi neuvostolla voisi olla tilapäisiä työryhmiä. Liikuntaneuvosto näkee, että mahdollisuus tilapäisten työryhmien perustamiselle on jo nyt olemassa, eikä siitä tarvitse säätää erikseen.

9. Mitä mieltä neuvosto on selvityshenkilön esityksestä lisätä neuvoston ja sen jaostojen välistä vuorovaikutusta?
Valtion liikuntaneuvosto pitää selvityshenkilön ehdotusta neuvoston ja sen jaostojen välisen vuorovaikutuksen lisäämistä kannatettavana. Liikuntaneuvosto on jo tehnyt toimenpiteitä vuorovaikutuksen lisäämiseksi, mutta toimia tarvitaan edelleen lisää.

10. Mitä mieltä neuvosto on siitä, että neuvostolle tulisi velvollisuus arvioida, ennakoida vaikutuksia koskien liikunnan ja huippu-urheilun poliittisia linjauksia vähintään kolme kertaa (kaksi väliarviointia ja loppuarviointi) toimikautensa aikana?
Valtion liikuntaneuvosto ei pidä resurssien kannalta mahdollisena liikunnan ja huippu-urheilun poliittisten linjausten arvioinnin ja ennakoinnin toteuttamista kolme kertaa toimikauden aikana. Sen sijaan liikuntaneuvosto näkee mahdollisena kahden arvioinnin tekemisen.

Toinen arvioinneista olisi jo nyt toteutettava lakisääteinen ja kattava kokonaisarvio valtionhallinnon toimenpiteiden vaikutuksista liikunnan alueella. Kokonaisarvioinnissa tarkastellaan koko hallituskauden ajalta kaikkien ministeriöiden keskeisiä toimia liikkumisen, liikunnan ja urheilun edistämiseksi. Toinen arviointi voisi olla kokonaisarviointia selkeästi kevyempi väliarvio, jossa tarkasteltaisiin keskeisiä hallituskauden siihenastisia toimenpiteitä tai liikuntaneuvoston edellisen toimikauden kokonaisarvioinnin kehittämissuositusten toteutumista.

11. Mitä mieltä liikuntaneuvosto on siitä, että neuvosto kehittäisi Suomeen Nuorisobarometrin (säännöllinen väestön arvoja ja asenteita mittaava) kaltaisen liikunta- ja urheilubarometrin?
Valtion liikuntaneuvosto pitää tärkeänä, että liikuntapoliittisen päätöksenteon tueksi saadaan mahdollisimman monipuolista ja laaja-alaista tietoa liikkumisesta, liikunnasta ja urheilusta, kuten barometrimaista tietoa ihmisten näkemyksiä, kokemuksia ja asenteita liikunnasta ja urheilusta. Toistaiseksi tällaista barometrimaista tietoa ei ole ollut liikunnassa juurikaan käytettävissä. Barometri voisi myös koota yhteen olemassa olevaa, hajallaan olevaa tutkimustietoa, minkä on todettu olevan yksi tiedolla johtamisen haasteista liikuntapoliittisessa päätöksenteossa. Lisäksi barometri voisi myös profiloida neuvoston tiedontuotantoa ja vahvistaa neuvoston asiantuntijaroolia.

Liikuntaneuvosto ei kuitenkaan näe, että sen nykyisillä resursseilla olisi mahdollista tuottaa erillisiä ja jokavuotisia liikunta- ja urheilubarometreja. Sen sijaan voitaisiin esimerkiksi selvittää, mitä jo voimassa olevat tutkimukset tuottavat tietoa ko. teemoista ja voitaisiinko jo voi-massa oleviin tutkimuksiin lisätä kysymyksiä ihmisten näkemyksistä, kokemuksista ja asenteista liikuntaan. Tällöin haasteena on, että kuinka usein ja samanaikaisesti tietoa pystytään tuottamaan, mutta 2–4 vuoden väleinkin tuotettava barometritieto olisi selkeä parannus nykytilanteeseen. Lisäksi tulisi pohtia, miten valtion liikuntaneuvoston tällä kaudella tuottamaa tilasto- ja ennustekatsausta voitaisiin hyödyntää tällaisen barometrin tietoaineistona tai mi-ten katsausta voitaisiin itsessään kehittää vastaamaan yhä paremmin liikuntapoliittisen valmistelun ja päätöksenteon tarpeita.

12. Mitä mieltä neuvosto on siitä, että sen tehtävänä olisi antaa lausuntoja avustustoiminnan linjauksista ja strategisista suuntaviivoista sekä kehittää ja arvioida avustuspolitiikkaa?
Valtion liikuntaneuvosto ei kannata selvityshenkilön esitystä, jossa liikuntaneuvoston lausuntokäytäntöjä avustusten osalta muutetaan strategisemmaksi ja avustusjärjestelmiä koskevaksi. Liikuntaneuvosto pitää tärkeänä, että se antaa jatkossakin antaa nykyisen liikunta-asetuksen mukaiset lausunnot muun muassa liikuntajärjestöille myönnettävistä toiminta-avustuksista sekä liikuntapaikkojen perustamiskustannuksiin myönnettävistä avustuksista.

Tällä hallituskaudella on jo luovuttu alueellisten liikuntaneuvostojen roolista antaa lausunto osana liikuntapaikkarakentamisen avustusprosessia. Muutos on heikentänyt paikallisten ja alueellisten näkemysten huomioimista osana päätöksentekoa.

Lisäksi hallituskaudella on luovuttu liikuntapaikkarakentamiseen liittyvästä rahoitussuunnitelmakäytännöstä opetus- ja kulttuuritoimen rahoituslain (1705/2009) 42 § muutoksen myötä. Aiemmin osana liikuntapaikkarakentamisen valtionavustamista opetus- ja kulttuuriministeriö laati vuosittain päivitettävän, ohjeellisen, liikuntapaikkojen rahoitussuunnitelman. Suunnitelmassa esitettiin hankkeet, joita valtio varautui avustamaan seuraavan neljän vuoden aikana edellyttäen, että liikuntapaikkarakentamisen rahoitus säilyi vähintään valtion budjettikehyksessä arvioidulla tasolla. Osana avustusprosessia valtion liikuntaneuvosto antoi lausunnon rahoitussuunnitelmaesityksestä.

Liikuntaneuvosto pitää tärkeänä, että liikuntapoliittisen päätöksenteon tueksi on käytettävissä jatkossakin monipuolista asiantuntijatietoa, jota se on osaltaan tuottamassa osana eri avustusten lausunnonantotehtävää.

13. Liikuntaneuvoston yksi tehtävä on osallistua ministeriön osoittamiin kansainväliseen yhteistyöhön liittyviin tehtäviin. Raportissa selvityshenkilö ehdottaa tehtävän poistamista.
Valtion liikuntaneuvosto esittää, että neuvoston kansainväliseen yhteistyöhön liittyvä tehtävä muutetaan muotoon: ”Seurata toimialan kansainvälistä kehitystä ja yhteistyötä”.
Valtion liikuntaneuvoston toiminta on pitkälti kansallista. Liikuntaneuvoston on kuitenkin tärkeää seurata oman toimialansa kansainvälistä kehitystä, jotta neuvostolla on käytössään paras ja ajantasaisin tieto tehtäviensä hoitamiseksi.

14. Selvityshenkilö ehdottaa raportissaan liikuntaneuvostolle velvoitetta kehittää ja hyödyntää tiedon tuotannossaan digitaalisia käytäntöjä, kuten tekoälyä.
Valtion liikuntaneuvosto katsoo, että sen on tärkeää hyödyntää toiminnassaan yhä enemmän erilaisia digitaalisia käytäntöjä omien resurssiensa sallimissa rajoissa, mutta tähän ei ole tarvetta asettaa erillistä velvoitetta. Liikuntaneuvoston mahdollisuudet hyödyntää erilaisia digitaalisia käytäntöjä nojaavat vahvasti opetus- ja kulttuuriministeriön sekä koko valtioneuvos-ton tarjoamiin edellytyksiin asiassa.

15. Mitä mieltä neuvosto on siitä, että sen tulisi lisätä kykyään toimia liikunta-alan yhtenä keskustelufoorumina selvityshenkilön esittämällä tavalla?
Valtion liikuntaneuvosto puoltaa selvityshenkilön ehdotusta, jossa neuvosto kehittää toimintaansa yhtenä liikunta-alan keskustelufoorumina. Liikuntaneuvosto katsoo, että tämä olisi yksi keino lisätä luottamusta, avoimuutta, moniäänisyyttä ja yhteistyötä liikuntapolitiikassa sekä nostaa esiin erilaisia näkemyksiä liikuntakulttuurin kehittämiseksi.

Liikuntaneuvosto voisi olla myös vielä aktiivisempi yhteiskunnallinen keskustelija ja nostaa liikuntatoimialan painoarvoa osana yhteiskunnallista keskustelua. Tämä edellyttää muun muassa yhä laadukkaampaa ja aktiivisempaa viestintää, verkostojen ja yhteistyön kehittämistä eri toimijoiden kanssa sekä liikuntaneuvoston järjestämien erilaisten tapahtumien kehittämistä.

Timo Heinonen                                                                                      Toni Piispanen
puheenjohtaja                                                                                        pääsihteeri
valtion liikuntaneuvosto                                                                          valtion liikuntaneuvosto

Valtion liikuntaneuvoston liikuntalaissa (390/2015) määriteltynä tehtävänä on käsitellä liikunnan kannalta laajakantoisia ja periaatteellisesti tärkeitä asioita ja erityisesti arvioida valtionhallinnon toimenpiteiden vaikutuksia liikunnan alueella, tehdä aloitteita ja esityksiä liikunnan kehittämiseksi sekä antaa lausuntoja toimialansa liikuntamäärärahojen käytöstä.

VLN Lausunto selvityshenkilön raportista (PDF, 317 kt)

Aiheeseen liittyvää