Väestön liikkuminen, liikunnan harrastaminen ja toimintakyky
Tässä osiossa tarkastellaan väestön liikkumisen, liikunnan harrastamisen ja toimintakyvyn mahdollisia tulevaisuuden kehityskulkuja. Teema on keskeinen, koska se liittyy suoraan esimerkiksi väestön hyvinvointiin, terveyteen, työkykyyn sekä arjessa selviytymiseen. Samalla toimintaympäristö muuttuu tavalla, joka voi sekä vahvistaa että heikentää liikkumisen edellytyksiä ja jakaa väestöä entistä selvemmin erilaisiin ryhmiin liikkumisen ja hyvinvoinnin osalta.
Kehityskulku 1 (skenaarion 1. ”Polarisoitunut Suomi” valossa)
- Terveys ja hyvinvointi nähdään vahvoina arvoina, mutta arki ohjaa yhä passiivisempaan suuntaan.
- Työelämän kuormittavuus, palvelujen digitalisoituminen ja vapaa-ajasta kilpailevien asioiden lisääntyminen vähentävät liikkumista. Aktiivista arkea tukevia rakenteita ei synny riittävästi suhteessa arkea passivoiviin ratkaisuihin.
- Liikkuminen polarisoituukin voimakkaasti: osa ihmisistä liikkuu paljon ja tavoitteellisesti, kun taas suurella osalla liikkuminen vähenee selvästi.
- Kotitalouksien tasolla taloustilanne säilyy vaikeana, mikä kasvattaa harrastusmahdollisuuksien sosioekonomista eriytymistä alueiden välillä, mutta myös alueiden sisällä.
- Omatoiminen liikkuminen korostuu siellä, missä maksullisiin palveluihin ei ole varaa tai palvelut eivät ole saavutettavia.
- Laadukasta ja ilmaista liikuntasisältöä tarjoavat sosiaalisen median kanavat tukevat omatoimista liikkumista.
Kehityskulku 2 (skenaarion 2. ”Niukkuuden negatiivinen kierre” valossa)
- Yhdyskuntarakenteen hajautuessa asunnot, palvelut ja työpaikat sijoittuvat kauas toisistaan. Tällöin moottoroitujen kulkutapojen tarve kasvaa, eikä aktiivisten kulkumuotojen käyttö lisäänny samassa tahdissa.
- Kaikilla ei ole realistista mahdollisuutta valita kävelyä tai pyöräilyä työ- ja asiointimatkoja varten.
- Etätyö ja palvelujen digitalisoituminen vähentävät osalla väestöstä työ- ja asiointimatkoja. Tämä vapauttaa aikaa, mutta tekee liikkumisesta yhä enemmän yksilön tietoisen valinnan.
- Osa lisää arjen aktiivisuuttaan, kun taas toisilla olosuhteet, resurssit, asenteet tai motivaation puute ohjaavat passiivisempaan arkeen.
- Laadukkaat digitaaliset palvelut hyödyttävät osaa liikkujista ja etenkin maksukykyisiä liikkujia, kun taas osa jää digitalisaation ulkopuolelle tai käyttää heikosti toimivia ratkaisuja.
Kehityskulku 3 (skenaarion 3. ”Liikkumisen myönteinen” valossa)
- Hyvinvointitrendi jatkuu vahvana, ja liikuntaa arvostetaan investointina omaan hyvinvointiin sekä osana hyvää elämää. Tämä näkyy kasvavana kulutuksena liikunnan yksityisissä ja julkisissa palveluissa sekä urheiluun liittyvässä kulutuksessa. Kehitys vahvistaa koko ekosysteemiä.
- Kestävyyskysymysten ja hyvinvointitrendien tiedostaminen nostaa arkiliikkumisen ja aktiivisten kulkumuotojen arvostusta.
- Yhdyskuntarakenne tiivistyy ja laadukkaampi pyöräily- ja kävelyinfra parantaa olosuhteita ympäri vuoden eri väestöryhmille. Näin liikkumisesta tulee yhä luonnollisempi osa arkea.
- Liikunta ymmärretään yhä laajemmin eri toimijoiden keskuudessa keskeisenä esimerkiksi hyvinvoinnin, oppimisen, osallisuuden, yhteisöllisyyden ja syrjäytymisen ehkäisyn välineenä. Täten eri toimijat ottavat liikkumisen osaksi rakenteitaan.
- Digitalisaatio (esim. virtuaalivalmennus, seurantalaitteet) vahvistaa positiivisuuden kierrettä ja tukee paikkariippumatonta harrastamista.
- Arvot, rakenteet, palvelut ja digitalisaatio alkavat kulkea samaan suuntaan: liikkumisesta tulee luonnollinen osa jokapäiväistä elämää.
Kehityskulku 4 (skenaarion 4. ”Tasapainottelun polku” valossa)
- Yhdyskuntarakenteen hajautuessa asunnot, palvelut ja työpaikat sijoittuvat kauas toisistaan. Tällöin moottoroitujen kulkutapojen tarve kasvaa, eikä aktiivisten kulkumuotojen käyttö lisäänny samassa tahdissa.
- Kaikilla ei ole realistista mahdollisuutta valita kävelyä tai pyöräilyä työ- ja asiointimatkoja varten.
- Etätyö ja palvelujen digitalisoituminen vähentävät osalla väestöstä työ- ja asiointimatkoja. Tämä vapauttaa aikaa, mutta tekee liikkumisesta yhä enemmän yksilön tietoisen valinnan.
- Osa lisää arjen aktiivisuuttaan, kun taas toisilla olosuhteet, resurssit, asenteet tai motivaation puute ohjaavat passiivisempaan arkeen.
- Laadukkaat digitaaliset palvelut hyödyttävät osaa liikkujista ja etenkin maksukykyisiä liikkujia, kun taas osa jää digitalisaation ulkopuolelle tai käyttää heikosti toimivia ratkaisuja.
Teeman keskeisiä kysymyksiä
- Miten rakennetaan arki, jossa liikkuminen tapahtuu luonnostaan?
- Miten liikunnallisen elämäntavan edistämisessä tavoitetaan ne väestöryhmät, jotka liikkuvat vähiten?
- Miten estetään se, että liikkuminen ja liikunnan harrastaminen alkavat periytyä eli lasten liikkuminen ja liikunnan harrastaminen määräytyy yhä enemmän perheen varallisuuden eikä oman kiinnostuksen mukaan?
- Miten ikääntyvän väestön toimintakykyä tuetaan niin liikuntapalveluiden kuin muiden iäkkäille tarjottavien palveluiden kautta riittävän varhain?
- Miten varmistetaan, että digitalisaatio tukee liikkumista sen sijaan, että se vähentää sitä?
- Miten varmistetaan, että harrastajamassat säilyvät riittävän laajoina ja seuratoimintaan perustuva harrastaminen säilyy saavutettavana, jotta esimerkiksi potentiaalinen huippu-urheilijapohja ei kapene?
