Siirry sisältöön

Ei vain urheilua. Liikunnan ja urheilun merkitys yhteiskunnan uudistumisen kannalta

Julkaisu
Huippu-urheiluTutkimusValtionhallinto

Ei vain urheilua on Mika Aaltosen tekemä analyysi liikunnan ja urheilun merkityksestä yhteiskunnassa . Se on monessa mielessä ”ei-perinteinen liikuntajulkaisu”. Julkaisu ei käperry ainoastaan analyyseihin siitä, miltä väestömme fyysinen kunto näyttää vuonna 2030 nykytilanteen perusteella, vaan etsii ennen kaikkea ymmärrystä siitä, miten liikunta ja urheilu voivat uudella ja osuvalla organisoitumisen tavalla paitsi uudistaa demokratiaamme, mutta myös ottaa ihmiset entistä paremmin mukaan oman ja yhteisen tulevaisuutemme rakentamiseen.

 

Liikunta ja urheilu koskettavat kaikkia tai ainakin melkein kaikkia meistä.

Niiden lukuisista positiivisista vaikutuksista – ihmisten parantuneesta fyysisestä ja henkisestä kunnosta, mittavista terveydellisistä ja kansantaloudellisista vaikutuksista, paremmista oppimisvalmiuksista ja sosiaalisesta hyvinvoinnista – on luettavissa hyllymetreittäin tutkimusnäyttöä. Liikunta ja urheilu tuottavat myös paljon sellaista, joka ei ole mitattavissa. Monet urheilijat ovat suorituksillaan ilahduttaneet suomalaisia ja rakentaneet kansallista identiteettiä. Urheilusankarit kiinnostavat. Ilo, rajojen rikkominen ja itsensä peliin laittaminen ovat monelle tekemisen perusta.

Tästä huolimatta liikunnan ja urheilun potentiaalia ei ole täysimääräisesti kyetty konkretisoimaan teoiksi: ei yhteiskunnan eri toimijoiden parissa eikä ihmisten elämässä. Selvää on, että muutosta ei saada aikaan yksin tiedolla. Tiedossa on myös se, että yksittäisten ratkaisujen sijaan tarvitaan aitoa yhteistyötä ja monialaista toimintaa. Ongelmien toteamisesta tulisi päästä konkreettisiin tekoihin.

Mutta miten muutos tehdään?

Tähän kysymykseen Mika Aaltonen tarjoaa nyt julkaistavassa analyysissä vastauksia.

VLN 2016:2 Ei vain urheilua. Liikunnan ja urheilun merkitys yhteiskunnan uudistumisen kannalta (PDF, 1 008 kt)