Siirry sisältöön
Ladataan Tapahtumat

8. Kansallinen liikuntafoorumi 2022

Tapahtuma
Päivämäärä ja aika
31.10.2022, klo 12:00 - 1.11.2022, klo 13:00
Tapahtumapaikka
Kouvola
Suomi
Ilmoittaudun mukaan
Tervetuloa 8. Kansalliseen liikuntafoorumiin 31.10–1.11.2022 Kouvolaan (Kuusankoskitalo)!

Koronapandemia on voimistanut merkittävästi monia ilmiöitä, jotka olivat pinnalla jo ennen koronaa, kuten ulkoilun ja luontoliikunnan suosiota, etätyön merkitystä sekä digitalisaation läpimurtoa. Vuosi 2022 on näyttänyt, että koronapandemia ei ole 2020-luvun viimeinen yllätys eikä tulevaisuuden epävarmuus ole katoamassa. Paluuta vanhaan ei ole vaan edessä on paluu tulevaisuuteen, mutta millaiseen tulevaisuuteen?

Tähän perehdytään tämän vuotisessa Kansallisessa liikuntafoorumissa, jonka teemana on ”Paluu tulevaisuuteen”. Liikuntafoorumissa käsitellään tänä vuonna muun muassa muutosta ja sen vastuullista johtamista, ulkoilua, 2020-luvun seuratoimintaa, digitalisaatiota ja ilmastonmuutosta. Luvassa on paljon huippupuheenvuoroja ja mielenkiintoisia keskusteluja sekä ennen kaikkea kaivattuja kasvokkaisia kohtaamisia. Tutustu Liikuntafoorumin 2022 ohjelmarunkoon alla. Sessioiden puhujat ilmoitetaan kesän aikana.

Liikuntafoorumi on erityisesti tänä vuonna parasta paikan päällä, mutta osallistua voi myös etänä.

Ilmoittautuminen, osallistumismaksut ja lisätietoa Liikuntafoorumin käytännön asioista (mm. majoitus ja kulkuyhteydet): https://www.kymli.fi/kansallinen-liikuntafoorumi

OHJELMA

MAANANTAI 31.10.2022

11.00-12.00 LOUNAS

12.00 TERVETULOA
Tiede- ja kulttuuriministeri Petri Honkonen, opetus- ja kulttuuriministeriö
Kaupunginjohtaja Marita Toikka, Kouvolan kaupunki

12.30 YHTEISSESSIO 1: MUUTOS JA SEN VASTUULLINEN JOHTAMINEN
Sessiossa kuullaan huippupuheenvuoroja tulevaisuuden muutoksen megatrendeistä ja vastuullisuusmuutoksen johtamisesta. Puheenvuorojen jälkeen teemoista keskustellaan vaihtopenkillä mielenkiintoisten asiantuntijoiden kanssa. Session puhujat ilmoitetaan myöhemmin.

14.00  KAHVITAUKO

14.45 RINNAKKAISET SESSIOT 1–3
RINNAKKAISSESSIO 1: ULKOILU
Sessiossa kuullaan mielenkiintoisia puheenvuoroja ulkoilun asiantuntijoilta mm. siitä, miten Suomi ulkoilee sekä esitellään niin kansallisia kuin kansainvälisiä hyviä esimerkkejä ulkoilun edistämisestä. Session puhujat ilmoitetaan myöhemmin.

RINNAKKAISSESSIO 2: SEURATOIMINTA 2020-LUVULLA?
Sessiossa kuullaan seuratoimijoiden parhaita asiantuntijoita ja pohditaan seuratoiminnan tulevaisuuden kehittämis- ja osaamistarpeita. Session puhujat ilmoitetaan myöhemmin.

RINNAKKAISSESSIO 3: DIGITALISAATIO JA LIIKUNTA
Sessiossa kuullaan mielenkiintoisia esityksiä digitalisaation ja liikunnan suhteesta sekä esitellään hyviä esimerkkejä liikunnan ja liikkumisen edistämisestä digitaalisaation avulla. Session puhujat ilmoitetaan myöhemmin.

16.45 ENSIMMÄISEN PÄIVÄN PÄÄTÖS
19.30 ILLALLINEN, KOUVOLAN KAUPUNGINTALO

TIISTAI 1.11.2022

9.00 YHTEISSESSIO 2: LIIKUNTA JA ILMASTONMUUTOS
Sessiossa kuullaan huippupuheenvuoroja ilmastonmuutoksen ja liikunnan yhteyksistä sekä esitellään keinoja vähentää liikunnan ja urheilun ympäristökuormaa. Alustusten jälkeen teemasta käydään vaihtopenkin keskustelut. Session puhujat ilmoitetaan myöhemmin.

10.20 KAHVITAUKO

11.00 YHTEISSESSIO 3: LIIKKUMISEN JA LIIKUNNAN POIKKIHALLINNOLLINEN EDISTÄMINEN
Sessiossa pohditaan liikkumisen ja liikunnan poikkihallinnollista edistämistä mm. hyvinvointialueiden ja kuntien näkökulmasta. Alustusten jälkeen teemoista käydään vaihtopenkin keskustelua. Session puhujat ilmoitetaan myöhemmin.

12.20 NOPEAT TIETOISKUT

12.50 LIIKUNTAFOORUMIN 2022 YHTEENVETO
Toimitusjohtaja Taina Susiluoto, Suomen Olympiakomitea

13.00 LIIKUNTAFOORUMIN 2022 PÄÄTTYY
13.00–14.00  LOUNAS

Pidätämme oikeuden ohjelman muutoksiin.

Lisätietoa:
erityisasiantuntija Saku Rikala
valtion liikuntaneuvosto, statens idrottsråd
opetus- ja kulttuuriministeriö, undervisnings- och kulturministeriet
sähköposti: saku.rikala@gov.fi tai puhelin: 029 533 0042

Kansallinen liikuntafoorumi on liikuntakulttuuria laaja-alaisesti yhteiskunnassa käsittelevä ja eri toimijatahot yhteen kokoava keskustelu- ja vuorovaikutusareena. Foorumin tavoitteena on vahvistaa liikunta- ja urheiluasioiden yhteiskunnallista vaikuttavuutta ja painoarvoa. Foorumissa käsitellään ajankohtaisia, vaikutukseltaan merkittäviä ja liikuntakulttuurin arvopohjaan liittyviä kysymyksiä.

Liikuntafoorumin järjestävät yhteistyössä valtion liikuntaneuvosto, opetus- ja kulttuuriministeriö, Yleisradio, Veikkaus, Suomen Olympiakomitea, Suomen Paralympiakomitea ja Suomen Kuntaliitto. Liikuntafoorumin 2022 paikallisena järjestäjäkumppanina toimii Kymenlaakson Liikunta ry (KymLi).