Henrika Backlund: Liikunnalla ei ole tulevaisuutta ilman arvostusta (VLN:n blogisarja)
Mistä ja miten puhumme, kun puhumme liikkumisesta, liikunnasta tai urheilusta? Miten liikkuminen, liikunta ja urheilu kiinnittyvät yhteiskunnan muihin osa-alueisiin? Mitä haasteita suomalainen liikuntapolitiikka kohtaa nyt ja tulevaisuudessa?
Valtion liikuntaneuvoston blogikirjoitusten sarjassa liikuntaneuvoston ja sen jaostojen jäsenet pohtivat liikkumista, liikuntaa, urheilua yhteiskunnan osana. Blogisarjan toisesta kirjoituksesta vastaa liikuntaneuvoston jäsen Henrika Backlund.
Liikunnalla ei ole tulevaisuutta ilman arvostusta
Valitsin aikanaan tietoisesti upseerin uran, sillä se oli yksi harvoista ammateista, joissa pystyi yhdistämään urheilu-uran, opiskelun ja myöhemmin työelämän. Kilpailin tosissani triathlonissa, ja kun siirryin nuorena yliluutnanttina ensimmäiseen virkaan varusmieskoulutusta antavaan joukko-osastoon, sain käyttää osan työajastani harjoitteluun ja kilpailemiseen. Arvostettiinko tätä joukko-osastossa? Ei, ainoastaan minä itse olin kiitollinen mahdollisuudesta, mutta taustatukea ei tullut mistään.
Lähin esimieheni kertoi minulle suoraan, että urheiluni ei ole minkään arvoinen. Vaikka voitin SM-mitaleita, en kokenut, että urheilu-uraani olisi arvostettu työpaikallani. Urheiluni koettiin joko provosoivana tai ettei sen tukeminen kuulu Puolustusvoimien tehtäviin. Kun vastaanotin yksikön päällikön tehtävän, edellytyksenä oli, että en enää harjoittele työaikanani.
Samaan aikaan oli silmiinpistävää, kuinka huonoon suuntaan varusmiesten kunto oli menossa. Ei tarvinnut ainoastaan hämmästellä Cooperin testin tuloksia, joissa moni ei edes jaksanut juosta 12 minuuttia yhtämittaisesti. Sain myös todeta urani loppupuolella, kuinka surkea oli monen nuoren miehen motoriikka: Käsikranaatin heitto ei enää onnistunut kaikilta, eikä oikeaoppinen tasajalkahyppy lihaskuntotestissä enää ollut itsestäänselvyys.
Nykyisessä työssäni liikunnan ja urheilun parissa olen saanut seurata liikunnan yhteiskunnallista keskustelua. Näen keskustelussa yhtäläisyyksiä oman upseerin uran ja liikunnan arvostuksen kanssa.
Kaikki mittarit osoittavat, kuinka katastrofaaliseen suuntaan väestön kunto on menossa Suomessa. Me kirjaimellisesti istumme itseämme kuoliaaksi, ja tämä alkaa jo päiväkodissa. Samaan aikaan on kallista harrastaa liikuntaa tai urheilla, ja lapset lopettavat urheiluseuratoiminnan jo keskimäärin 11-vuotiaana. Moni urheilija on kertonut, että on vaikeaa yhdistää huippu-urheilu ja opiskelu tai tulla toimeen ainoastaan urheilemalla. Tästä kaikesta puuttuu vielä urheilijoiden mielenterveysongelmat, joista on alettu puhumaan vasta viime vuosina sekä miesten ja naisten välinen, vielä olemattomalla tasolla oleva tasa-arvo urheilussa.
Ongelman ydin on liikunnan ja urheilun liian vähäinen arvostus yhteiskunnassamme. Me suomalaiset rakastamme menestystä, mutta emme koe urheilijan päivittäistä työtä merkitykselliseksi. Liikunnan ja urheilun tulisi olla poliittisesti merkittävää, mutta harva päätöksentekijä huomioi liikuntaa tai urheilua millään tavalla. Eduskunnassa kovia aiheita ovat puolustus- tai talouspolitiikka, mutta harva kansanedustaja tuo esiin, kuinka paljon liikkumattomuus vaikuttaa talouteemme ja puolustuskykyymme.
Jos haluamme vahvan ja hyvinvoivan yhteiskunnan sekä meidän pienen maan myös jatkossa nousevan esille kansainvälisillä urheilu-areenoilla, meidän on arvostettava liikuntaa ja urheilua uudella tavalla.
Liikunnan pitää saada ansaitsemansa paikka suomalaisessa politiikassa. Lapsia tulisi kannustaa valitsemaan urheilija-ura, ja sen tulisi olla samalla viivalla muiden ammattien kanssa. Jokaisen lapsen pitäisi myös kokea, että urheilijan polku on mahdollinen, vaikka ei tulisi varakkaasta perheestä. Liikunnan pitäisi olla yhtä tärkeä oppiaine kouluissa kuin matikan tai kielten, joissa on kokeita ja kotiläksyjä. Tämä viestisi lapsille ja aikuisille, että liikunnallinen elämäntapa on myös menestyksen avain. Terveyshuollossa pitäisi panostaa enemmän ennaltaehkäisyyn liikunnan avulla. Liikenne- ja yhdyskuntasuunnittelussa kävelyn ja pyöräilyn tulisi olla yhtä arvokkaita liikkumismuotoja muiden muotojen kanssa.
Jos pystymme korjaamaan liikunnan ja urheilun arvostusta yhteiskunnassamme, olemme oikealla tiellä. Sitä työtä odotan innolla, kun aloitan valtion liikuntaneuvoston ennakointi-, tulevaisuus- ja yhdenvertaisuusjaoston puheenjohtajana.
Henrika Backlund
Finlands Svenska Idrottin pääsihteeri
valtion liikuntaneuvoston jäsen
valtion liikuntaneuvoston ennakointi-, tulevaisuus- ja yhdenvertaisuusjaoston puheenjohtaja
