Mistä ja miten puhumme, kun puhumme liikkumisesta, liikunnasta tai urheilusta? Miten liikkuminen, liikunta ja urheilu kiinnittyvät yhteiskunnan muihin osa-alueisiin? Mitä haasteita suomalainen liikuntapolitiikka kohtaa nyt ja tulevaisuudessa?

Valtion liikuntaneuvoston blogikirjoitusten sarjassa liikuntaneuvoston ja sen jaostojen jäsenet pohtivat liikkumista, liikuntaa, urheilua yhteiskunnan osana. Blogisarjan kolmannesta kirjoituksesta vastaa liikuntaneuvoston jäsen Pasi Kivisaari.

Liikutaan

Ihmisen mielessä risteilee monia voimakkaita tunteita. Välillä niihin kytkeytyy negatiivisia kaikuja.

Masentaa. Väsyttää. Ahdistaa.

Edellä olevat sanat kohtaavat meitä jokaista vuorollaan. Hetkelliset tuntemukset lienevät normaalia, mutta jatkuvasti koettuna ne alkavat olla ongelma.

Aika usein liikunta on mielialalääke. Liikunnalla on tutkitusti mielenterveyttä ja mielialaa kohottava vaikutus, jonka oman elämän arkihavainnot riittävät vahvistamaan. Keskeisin lienee liikunnan jälkeinen mielihyväbuusti.

Miksi me emme siis liiku riittävästi? Kysymys ei tokikaan koske kaikkia, sopivasti ja riittävästi liikkuvia ihmisiä piisaa, mutta esimerkiksi UKK-instituutin väestötutkimukset osoittavat, että meillä on käsissä massiivinen liikkumattomuusongelma. Tosiasia koskee kauttaaltaan kaiken ikäisiä.

Lapsista ja nuorista vain noin kolmannes, aikuisista neljännes ja ikäihmisistä harvempi kuin joka viides liikkuu terveytensä kannalta riittävästi.

Liikunta on edullinen terveyden ja toimintakyvyn edistämisen keino, jota ei ole otettu vielä riittävän pontevasti käyttöön väestön psyykkisen ja fyysisen hyvinvoinnin edistämiseksi. Toisaalta on myös väärin sanoa, että mitään ei ole tehty. Viime vuosina valtakuntaan on vyörytetty Harrastamisen Suomen malleja ja nykyhallituskin on ratsailla Suomi Liikkeelle-ohjelman vakavuudella, jonka tavoitteena on kääntää liikkuminen kasvuun jokaisessa ikäryhmässä.

Oman mielenterveytemme, saatikka fyysisen kuntoisuutemme takia, meidän kuuluisi ottaa ryhtiliike.

Olisi helppoa sanoa, että hyvät ihmiset liikkukaa. Yksilöllä on toki vastuu omasta hyvinvoinnista, mutta lopulta ongelman juuret saattavat olla toisaalla.

Olemme ajautuneet yhteiskuntaan, jossa tavoitteena on välttää liikkuminen. Kaikki tieto on saatavilla kännyköistä, eikä sen puolesta tarvitse liikkeelle vaivautua. Sosiaalinen viestiminen tapahtuu myös vaivattomasti peukaloita pyörittämällä, jolloin kenenkään ei tarvitse liikahtaa ulkoilmaa hengittelemään. Lapset eivät saa kiipeillä puissa tai juosta koulun käytävillä, etteivät loukkaa itseään. Kauppaan pitää päästä autolla oven eteen ja kerrostalon hissi kuljettaa perille ilman ponnistelua portaissa. Lumityöt hoitaa traktori ja imuroinnin lattioita jyrsivä vekotin. Astiat tiskaa tiskikone.

Yllä oleva luettelointi ei tarkoita sitä, että ihmisen pitäisi palata kivikauteen. Asumaan luoliin, jossa ei ole mukavuuksia. Ei.

Se tarkoittaa vain sitä, että moderni yhteiskunta on passiivisuuden paras ystävä. Siksi meidän jokaisen tulisi kamppailla kuntoisuutemme puolesta.

Pasi Kivisaari
Valtion liikuntaneuvoston jäsen

Lue myös VLN:n blogisarjan muut kirjoitukset:
Timo Heinonen – Suomesta maailman liikkuvin kansa
Henrika Backlund – Liikunnalla ei ole tulevaisuutta ilman arvostusta