Neuvoston historia

Valtio löytää urheilun (1920−1944)

Taustaa: Urheilun kansallinen ja poliittinen merkitys sekä kieliriidat korostuvat. Kahtiajakautuneen urheiluelämän eheyttämisestä tulee ylivoimainen tavoite ja järjestöriidat alkavat leimata urheiluelämää. Suomi nousee huippu-urheilun suurvallaksi. Seuratoiminta leviää koko maahan, mikä tuo urheilulle lisää harrastajia. Valtion kiinnostus urheilua ja liikuntakasvatusta kohtaan herää. Liikuntahallinnon tehtävistä kilpailevat sotaministeriö sekä kirkollis- ja opetusministeriö. Sotaministeriö jää toiseksi.

Kirkollis- ja opetusministeriö nimeää 17.6.1920 jäsenet uuteen, alaiseensa valtion urheilulautakuntaan (VUL). Ajankohtaa voidaan pitää valtion liikuntahallinnon syntymäpäivänä. Lautakunnasta tulee pysyväisluonteinen komitea, jonka asemaa ei aluksi määritellä.

VUL aloittaa käytännössä ”kouluhallituksen ja urheilujärjestöjen yhteisenä hallintoelimenä”. VUL saa vuonna 1924 johtosäännön, joka on valtion ensimmäinen virallinen urheilupoliittinen julistus. VUL:n työskentelyn pääpaino on urheilujärjestöjen avustamisessa. Johtosäännön mukaan ”eri järjestöille ehdotettavan osuuden suuruutta määrättäessä on otettava huomioon, missä määrin kunkin toiminta on ollut omiansa edistämään kansanterveyttä, tottumusta kuriin ja järjestykseen sekä kansalaiskuntoa sekä missä määrin kukin niistä tekee edullisella tavalla Suomea tunnetuksi ulkomailla”.

Valtio alkaa 1930-luvun alussa tukea liikuntapaikkarakentamista VUL:n suunnitelmien pohjalta. Aluksi avustuksia saavat lähinnä urheilukenttien rakentajat. VUL:n sivutoiminen rakennusneuvoja ohjaa ja valvoo rakentamista. Helsingin Olympiastadion rakennetaan 1930-luvun lopulla pääosin valtion rahoilla. Urheilujärjestöt perustavat (1940) Oy Tippaustoimisto Ab:n (myöh. Oy Veikkaus Ab), jonka tuotosta muodostuu kivijalka urheilun ja liikunnan julkiselle rahoitukselle. Tuoton jako sovitaan opetusministeriön tehtäväksi, mikä lisää VUL:n painoarvoa. Urheilulautakuntaa avustavat urheilulaitosvaliokunta (1933–), ansiomerkkivaliokunta (1940–) ja urheilun sanakirjavaliokunta (1943–).

Urheilua jälleenrakennuksen rinnalla (1945−1966)

Taustaa: Urheilu saa oman elvytysohjelmansa (1945), jossa esitetään maalle mm. urheiluministeriä. Kouluissa maanpuolustustunti muutetaan liikuntatunniksi. Kunnat nousevat liikuntarakentamisen kärkeen. Urheiluhallinto vakiintuu kolmiportaiseksi, kun urheilulautakunnat yleistyvät kunnissa ja lääneissä. Myös Veikkaus Oy on mukana päättämässä veikkausvoittovarojen käytöstä. Urheiluopistot, kuntoliikuntajärjestöt ja liikuntatiede pääsevät valtiontuen piiriin. Liikuntatieteellinen tiedekunta perustetaan Jyväskylään (1963).

Valtion urheilulautakunta (VUL) saa oikeuden perustaa uusia valiokuntia, mitä oikeutta käytetäänkin ahkerasti: työvaliokunta (1948), järjestövaliokunta (1951), urheiluväline- ja suorituspaikkavaliokunta (1952), kansanurheiluvaliokunta (1952), sisäurheilutilavaliokunta (1953), julkaisuvaliokunta (1954), uimalavaliokunta (1954), toimistovaliokunta (1955), hyppyrimäkivaliokunta (1955) ja tieteellinen valiokunta (1957).

Urheilun elvytysohjelmassa VUL:n tehtäviä halutaan laajentaa: ”kun kerran urheilun keskusliitto ei ole aikaansaatavissa, on eräitten yhteisten kysymysten valvominen, suunnitteleminen ja hoitaminen annettava VUL:lle”. Vuoden 1946 johtosääntö määrääkin VUL:n tehtäväksi ”suunnitella, valvoa ja hoitaa urheilutoimintaa koskevia kysymyksiä”, mikä lisää lautakunnan toimivaltaa. Tehtäviä laajennetaan edelleen vuonna 1956: ”VUL:n tulee myös valvoa kuntien, urheilujärjestöjen, urheiluopistojen ja muiden urheilulaitosten saamia valtionapuja sekä edistää kansanurheilua”.

Urheilujärjestöt ovat VUL:ssa hyvin edustettuina − tilintarkastajien mukaan jopa liian hyvin. Helsingin olympiakisojen jälkeen urheilu joutuu uudelleen sisäpoliittisten kiistojen yhdeksi näyttämöksi. Urheilijavalinnoissa ja valtion avustuspäätöksissä on suuren urheilusodan tuntua. Oikeisto painottaa järjestöjen avustamista ja vasemmisto kuntien tukemista. VUL säilyy vuoteen 1966 maan keskeisenä ”liikuntaviranomaisena”, vaikka ministeriössä VUL:n esityksiä usein korjataankin. Ajoittain lautakunta ja ministeriö ajautuvat törmäyskurssille.

Urheilu osuutta veikkausvoittokakusta kavennetaan, ja kritiikki VUL:a kohtaan kasvaa. Vuoden 1966 johtosäännössä VUL menettää merkittävän osan vallastaan ja siitä tulee yksiselitteisesti opetusministeriön alainen urheilun ja liikuntakasvatuksen asiantuntijaelin.

Liikuntaa hyvinvointivaltiossa (1967−1990)

Taustaa: Urheilu saa rinnalleen monipuolistuvan liikuntakulttuurin, kun suomalaiset innostuvat kuntoilemaan. Liikuntapolitiikasta tulee osa yhteiskuntapolitiikkaa. Lotto (1971−) lihottaa liikunnan rahapussia. Puolueet kilpailevat liikuntapoliittisilla ohjelmilla. Vallitsevat käytännöt ja työnjaot vahvistetaan liikuntalaissa (1979), joka sitoo julkisen vallan ja järjestöt entistä tiiviimmin toisiinsa. Liikunnan luokkarajat murtuvat 1980-luvulla; enää ei ole tärkeää ”kenen joukoissa liikut”. Yritykset säntäävät liikuntamarkkinoille. Kansalaisten liikuntamahdollisuudet laajenevat.

Opetusministeriö keskittää liikunta-asiat uuteen urheilu- ja nuorisotoimistoonsa (1967). Liikuntapolitiikan painopiste siirtyy järjestöistä valtioon. Valtion urheilulautakunta (VUL) korvataan valtion urheiluneuvostolla (VUN) ja erillisellä valtion liikuntatieteellisellä toimikunnalla, mikä ilmentää uudistuneen liikuntahallinnon uskoa tutkimukseen. Neuvoston kokoonpanossa painotetaan aiempaa laaja-alaisempaa näkemystä ja yleispoliittista vaikuttavuutta. Kansanedustajien määrä neuvostossa kasvaa. VUN:n aloitteesta käynnistetään laaja, kolmeen osamietintöön päätyvä selvitystyö liikuntapolitiikasta.

Vaikka VUN:n uusi rooli on toimia opetusministeriön asiantuntijaelimenä, vanha VUL-keskeinen toimintakulttuuri elää vahvana. Hallinnon kaksilinjaisuus synnyttää ajoittain epäselvyyttä ja keskinäistä kilpailua. Jääviysongelmat tulevat neuvostoon jäädäkseen. Lausunnot − etenkin lausunnot järjestöavustusten jaosta − totutaan valmistelemaan hyvin ennen neuvoston kokousta.

Liikuntalaki säilyttää VUN:n asiantuntijaelimenä: ministeriön on ennen merkittäviä avustuspäätöksiä pyydettävä neuvostolta lausunto. Käytännössä VUN:n todellinen rooli vaihtelee sen mukaan, miten ministeriö kokee tarvitsevansa neuvoston poliittista tukea esityksilleen. Neuvoston nykyisenkaltaista jaostorakennetta pohjustetaan perustamalla urheilulaitosjaosto (1967, myöhemmin liikuntapaikkajaosto), liikuntapoliittinen jaosto (1985) ja erityisryhmien liikunnan neuvottelukunta (1988).

Kohti liikunnan moninaisuutta (1991–)

Taustaa: Liikuntakulttuuria laajennetaan terveysliikunnan suuntaan. Arkiliikkuminen vähenee enemmän kuin liikuntaharrastus lisääntyy. Harrastajien ikähaitari venyy vauvaan ja vaariin. Liikunta on yhä suomalaisten suosituin harrastus. Huippu-urheilu on edelleen liikuntakulttuurin näkyvin, mutta nyt myös kiistellyin osa-alue. Liikuntahallinto solmii avioliiton sosiaali- ja terveyssektorin kanssa ja avoliittoja muiden hallinnonalojen kanssa. Liikunnasta tehdään valtioneuvoston siunauksella hallinnonalojen yhteinen asia.

Valtion urheiluneuvosto muutetaan (1991) valtion liikuntaneuvostoksi (VLN), jolla on kolme lakisääteistä jaostoa: liikuntapolitiikan, erityisryhmien liikunnan ja liikuntatieteen jaostot. Ministeriön luvalla perustetusta rakentamisjaostosta (1999−) muodostuu pysyväisluonteinen. Naisten määrä neuvostossa nostetaan uudelle tasolle.

Liikunnan järjestökenttä saadaan viimein yhdistettyä. Opetusministeriö ja etenkin VLN myötävaikuttavat Suomen Liikunta ja Urheilu SLU ry:n syntyyn (1993). VLN:n tehtäviä suunnataan ”laajakantoisiin ja periaatteellisesti tärkeisiin” liikunta-asioihin (1998). Samalla neuvoston asemaa asiantuntijaelimenä vahvistetaan. Esitys- ja lausuntotehtävien lisäksi sille säädetään arviointitehtävä, joka koskee koko valtionhallinnon toimenpiteiden vaikuttavuutta liikunnan alueella. Neuvosto aloittaa arvioinnin (2008).

VLN tuottaa suunta-asiakirjoja ja muita linjauksia liikuntatieteiden, liikuntarakentamisen ja erityisliikunnan alueilla. Liikuntatieteen jaosto ohjaa ministeriön tukemaa liikuntatutkimusta soveltavan tutkimuksen suuntaan.

Vuonna 2015 voimaan astuu uusittu liikuntalaki ja liikunta-asetus. Liikuntalain uudistamisen yhteydessä todettiin, että liikuntakulttuurissa tapahtuneet muutokset edellyttivät liikuntaneuvoston tehtävien ja rakenteen uudistamista. Liikuntaneuvoston arviointitehtävä korostuu. Lakiin kirjatusta jaostorakenteesta luovutaan, mikä mahdollistaa jaostorakenteen muokkaamisen kulloiseenkin ajankohtaan sopivaksi. Toimikaudelle 2015–2019 asetetaan mm. uusi tasa-arvo- ja yhdenvertaisuusjaosto, mikä kuvaa liikuntakulttuurin muutosta.

Lue lisää:

• Valtion liikuntaneuvosto – Linjoja liikuntaan vuodesta 1920
• Valtion liikuntaneuvoston kokoonpanot 1920–2019